Väyläviraston työmaa – pilaantuneiden maiden vastaanotto
Väylävirasto huolehtii valtion omistamista maanteistä, rautateistä ja vesiväylistä. Tällä kertaa Väylävirastolla oli huolehdittavanaan Ylivieskassa puunkuormausalueelta löytynyt pilaantuneiden maiden esiintymä. Kohteessa oli öljyllä ja vanadiinilla pilaantuneita maa-aineksia.
VYP Yritysjätepalvelut vastaanotti maa-ainekset Ylivieskan jätekeskukseen. Öljyllä pilaantunut maa ohjattiin jätekeskuksemme vaarattomalle kaatopaikalle ja vanadiinilla pilaantunut maa sijoitettiin vaarallisen jätteen kaatopaikalle. Kumpikaan maa-aines ei vaatinut käsittelyä jätekeskuksella ennen loppusijoitusta.

VYP Yritysjätepalveluilla on ympäristölupa vastaanottaa ja loppusijoittaa pilaantuneita maa-aineksia sekä teollisuuden vaaralliseksi luokiteltuja sivuvirtoja. Toimintamme perustuu vastuullisuuteen, viranomaismääräysten noudattamiseen ja ympäristönsuojeluun. Varmistamme, että jokainen maaerä vastaanotetaan sekä sijoitetaan turvallisesti ja asianmukaisesti.
Ota yhteyttä ja kysy lisää, kun tarvitset pilaantuneiden maiden ammattilaisen!